Kyllä on. Hiiliosinko toimii sulassa sovussa nykyisen päästökaupan kanssa.

Käytännön toteutukseen on useita vaihtoehtoja.  Alla muutama esimerkki miten hiiliosinko ja päästökauppa voivat toimia rinnakkain.

Vaihtoehto 1: Päästökauppasektorilla toimivat yritykset saavat palautuksena takaisin maksamansa hiilimaksut. Päästökauppa siis jatkuisi ilman mitään vaikutusta hintoihin.

Vaihtoehto 2:  Päästökauppasektorilla toimivat yritykset saavat palautuksen maksuista, mutta ainoastaan siihen rajaan asti, että kokonaishinta on hiilimaksun suuruinen.

Tämä on efektiivisesti hintalattia päästökauppasektorille. Lattia on kulloisenkin hiilimaksun suuruinen.

Tässä esimerkkejä numeroina...

- Kun hiilimaksu on pienempi kuin päästöoikeuden hinta:
Jos hiilimaksu on 10 € ja päästöoikeuden hinta 20 €, niin yritykset saavat palautuksena hiilimaksuna maksetun 10 €. Teollisuuden maksama hinta on siis 20 €, joka vastaa päästöoikeuden hintaa.

- Kun hiilimaksu on suurempi kuin päästöoikeuden hinta:
Jos hiilimaksu on 10 € ja päästöoikeuden hinta vain 5 €, niin palautus on hiilimaksun ja päästöoikeuden erotus. Teollisuus maksaa alunperin 15 € ja saa palautuksena 5 €, jolloin päästöjen hinnaksi tulee 10 €. Tässä näkyy hiilimaksun toimiminen hintalattiana.

Vaihtoehto 3: Vaihtoehdossa kolme ei päästökaupalle tehdä mitään, eikä hiilimaksuista anneta palautusta. Päästökauppa siis jatkaa nykyisellään ja siihen tulee päälle hiilimaksut.

Tämä vaihtoehto näyttää ensisilmäyksellä sekä epäreilulta että järjettömältä. Tarkemmassa tarkastelussa se on nerokas.

Ensivaikutelma on ilman muuta se, että tällöinhän päästökauppasektorille tulee tuplaverotus. Vaan eipä käytännössä tule.

Taloustieteen mukaan nouseva hiilimaksu laskee saman verran päästöoikeuksien markkinahintaa. Tämä taas saattaa kuulostaa ongelmalliselta päästöjen kannalta, mutta ei todellisuudessa ole, koska kokonaishinta on aivan sama kuin mikä päästökaupassa olisi ilman maksua.

Ja mikä ajaa päästöoikeuksien hinnan alas? Kysynnän ja tarjonnan laki.

Jos ajattelee yritystä, joka suunnittelee päästöjen tuottamista. Tiettyyn pisteeseen asti päästöoikeuksien ostaminen on kannattavaa, mutta ei enää sen jälkeen, kun päästöoikeuksien hinta ylittää tämän rajan. Kriittinen raja ei tietenkään muutu miksikään, vaikka osa maksusta maksetaan päästöoikeuksina ja osa hiilimaksuna. Näiden maksujen summa on se, joka määrittää kokonaiskustannuksen.

Jos siis yrityksen liiketoiminta on kannattavaa 70 € kuluun asti, ja päästömaksu on 30 €, niin päästöoikeuden arvo tälle yritykselle on 40 €. Kyseinen yritys ei tuolloin maksa päästöoikeudesta tämän enempää. Tämä pätee kaikkiin päästöoikeuksia ostaviin yrityksiin. Käytännössä siis päästöoikeuden markkina-arvo laskee täsmälleen saman verran kuin mikä on hiilimaksu suuruus. Hiilimaksu siis katoaa täysimääräisesti päästöoikeuksien arvosta ja näin ollen myös hinnasta.

Entä mitä tapahtuu, jos päästömaksun hinta nousee riittävästi, ja päästöoikeuksien arvo putoaa lähes nollaan? Tämäkin kuulostaa ongelmalliselta, mutta tämäkin on hyvä asia. Se tarkoittaa, että hiilimaksu on onnistunut siinä mihin päästökaupalla on pyritty. Tässä tilanteessa päästökauppa on muuttunut tarpeettomaksi, kun hiilimaksu ajaa saman asian.

Hiiliosinko eroaa hyvin merkittävillä tavoilla päästökaupasta.

Hiiliveron ja päästökaupan paremmuudesta kiistellään tutkijoiden keskuudessa loputtomasti. Molemmissa on puolensa. Samanlaisia ne eivät ole, vaikka hieman vastaavia ovatkin.

Näiden erojen lisäksi hiiliosinko on sitten vielä eri asia. Jos verrataan hiiliosinkoa ja päästökauppaa, niin tässä muutama tärkeä huomio:

1) Päästökaupassa päästöoikeuksien määrä on poliittinen päätös. Päästöoikeuksia ei nykyisessä poliittisessa tilanteessa pystytä rajoittamaan riittävästi, että päästökauppa johtaisi tarvittaviin päästövähennyksiin. Hiilimaksun nostaminen riittävän korkeaksi on poliittisesti realistisempaa kuin vastaavien päästövähennysten aikaansaaminen päästökaupalla (ks. alla).

2) Päästökaupassa asetetaan päästöille katto, jolloin päästöjen kehitys on jossain määrin ennustettavissa, mutta päästöoikeuksien hinta heittelehtii. Hiilimaksun tapauksessa hinta on ennustettavissa ja päästöt vaihtelevat. Teollisuus pitää hintojen ennustettavuudesta.

3) Päästökaupassa hiilivuotoa pyritään estämään ilmaisilla päästöoikeuksilla, joka syö järjestelmän tehoa, ei ole käytäntönä reilu, eikä edes kunnolla estä hiilivuotoa. Hiiliosinkojärjestelmässä hiilivuodon ongelma ratkaistaan hiilitulleilla. Hiiliosinko turvaa EU:n teollisuuden kilpailukyvyn huomattavasti paremmin kuin päästökaupan ilmaiset päästöoikeudet. Tämän takia teollisuuden on helpompi suostua hiilimaksun nostamiseen riittävän korkeaksi kuin päästöoikeuksien rajoittamiseen vastaavaan määrään.

4) EU:n päästökauppa kattaa vain noin puolet EU:n päästöistä. Kun hiiliosinko otetaan käyttöön nykyisen päästökaupan rinnalla, nousee tämä osuus huomattavasti.

5) Harva tietää mihin päästökaupan rahat menevät. Hiiliosingon tapauksessa asia on aivan selvä ja helppo ymmärtää. Tämä parantaa ratkaisevasti järjestelmän hyväksyttävyyttä, jonka seurauksena hinta pystytään nostamaan korkeammaksi kuin päästökaupan tapauksessa.

6) Päästökauppa iskee rajuimmin vähävaraisiin, kun taas hiiliosinko parantaa pieni- ja keskituloisten toimeentuloa. Tällä hetkellä päästökauppa ei ole suuri ongelma pienituloisille. Jos kuitenkin hinta nostetaan riittävän korkeaksi, niin sähkön, lämmityksen ja polttoaineiden hinnat nousevat pienituloisten kannalta kohtuuttomasti. Lopputuloksena on keltaliivit. Hiiliosingon tapauksessa tätä ongelmaa ei ole, koska pienituloiset saavat osinkoina keskimäärin enemmän kuin mitä hinnat nousevat.

7) Päästökauppa ei kannusta muita maita aloittamaan hiilipäästöjen hinnoittelua omassa maassaan. Hiiliosinko kannustaa.

Ei. Hiilipäästöjen hinnoittelun lisäksi tarvitaan monenlaista muuta säätelyä.

Oleellisempaa on, että Pariisin ilmastokokouksen tavoitteiden saavuttaminen ilman kansainvälistä hiilipäästöjen hinnoittelua on lähes mahdotonta.

Alla olevassa videossa kerrotaan tarkemmin hiilen hinnoittelun hyödyistä ja välttämättömyydestä. 

Lisätietoja Maailmanpankin raportista, johon haastattelussa viitataan: https://www.carbonpricingleadership.org/report-of-the-highlevel-commission-on-carbon-prices

Hiiliosinko voidaan asettaa kattamaan kaikki toimialat. Hiilimaksun ei tarvitse koskea ainoastaan polttoaineita, vaan se voidaan asettaa koskemaan ilmastopäästöjä ylipäätään. Näin järjestelmän piiriin saadaan kaikenlaiset teollisuuden ja myös maatalouden päästöt.

​Kun aloite on saanut EU:ssa miljoona allekirjoitusta, siirtyy aloite Euroopan komission käsiteltäväksi.

Eurooppalaisen kansalaisaloitteen käsittelyprosessista voit lukea täältä: https://ec.europa.eu/citizens-initiative/public/basic-facts?lg=fi

Tähän kysymykseen on kolme oleellista vastausta.

1) Yhdysvallat saattaa ottaa hiiliosinkojärjestelmän käyttöön jo ennen EU:ta. Yhdysvalloissa on käynnissä peräti kaksi hiiliosinkoaloitetta: 

- The Energy Innovation and Carbon Dividend Act  on parhaillaan käsittelyssä lakialoitteena, ja se on saanut vahvaa tukea sekä republikaaneilta että demokraateilta.
https://www.congress.gov/bill/116th-congress/house-bill/763

- Climate Leadership Councilin ehdottama Baker-Shultz plan on onnistunut saamaan aloitteelle tuen Nobel-palkituilta tutkijoilta, tuhansilta ekonomisteilta, merkittäviltä politiikoilta sekä lukuisilta yrityksiltä.

https://www.clcouncil.org/

2) Hiiliosinkojärjestelmään kuuluu oleellisena osana hiilitullit, jotka on suunniteltu kannustamaan muita maita aloittamaan hiilipäästöjen hinnoittelu omassa maassaan.

EU yksinään ei välttämättä ole riittävän suuri markkina-alue, että taloudellinen kannustin olisi merkittävä. Tilanne kuitenkin muuttuu mikäli joko Kiina tai USA liittyy mukaan. Tällöin yhteenlaskettu markkina-alue on jo niin suuri, että taloudellinen kannustin on mittava. Tämän jälkeen on vain ajan kysymys milloin muu maailma tulee mukaan.

3) Mikäli Yhdysvallat ja Kiina eivät halua ottaa käyttöön hiiliosinkoa, voivat ne silti suostua kansainväliseen sopimukseen hiilipäästöjen hinnoittelusta.

Ilmastorintaman käynnistämä Saastuttaa maksaa -hanke edistää tätä reittiä. Lue tarkemmin täältä: https://saastuttajamaksaa.fi

Saastuttaja maksaa -hankkeen ajama kansainvälinen sopimus on tapa edistää globaalia hiilipäästöjen hinnoittelua askel askeleelta. Mikäli sopimus toteutuu, voi EU toteuttaa oman päästöhinnoittelunsa hiiliosingon avulla. Tällöin hiiliosinko ja siihen kuuluvat hiilitullit lisäävät muiden sopimuksen osapuolten motivaatiota suostua korkeampaan hiilipäästöjen minimihintaan.

Kansainvälinen ilmastosopimus ja hiiliosinko siis tukevat toinen toisiaan, ja molemmat osaltaan helpottavat muiden maiden saamista mukaan hiilipäästöjen hinnoittelun piiriin.

Järjestelmä vähentää päästöjä, koska rahoja ei palauteta saastuttajille, vaan kansalaisille.

Vaikka rahat jaetaan takaisin, aiheuttaa rahojen kerääminen itsessään suuren muutoksen. Jokaisella yrityksellä on nimittäin hiilimaksun myötä taloudellinen kannustin vähentää päästöjään, jolloin ne pyrkivät löytämään vähäpäästöisempiä tapoja valmistaa tuotteitaan ja tarjota palveluitaan. Lopputuloksena on, että kuluttajille tulee tarjolle vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja, ilmastopäästöt vähenevät, ja samalla tuloerot hieman pienenevät.

Mikäli tiettyä tuotetta ei pystytä tuottamaan pienemmillä päästöillä, alkaa tämä näkyä tuotteen hinnassa. Kuluttajilla on tämän myötä vähemmän ostovoimaa ostaa suuripäästöisiä tuotteita ja vastaavasti enemmän ostovoimaa ostaa vähäpäästöisiä tuotteita. Juuri näin haluamme, että tapahtuu, jotta kulutus alkaa suuntautua vähäpäästöisiin tuotteisiin ja palveluihin elintason kärsimättä.

Hiiliosinko ei missään tapauksessa lisää ylikulutusta – päinvastoin. Hiiliosingon myötä kuluttajille tulee suhteellisesti enemmän ostovoimaa ostaa vähäpäästöisiä tuotteita ja vastaavasti vähemmän ostovoimaa ostaa suuripäästöisiä tuotteita. Ostovoima ei sinänsä kasva, eikä näin ollen ylikulutuskaan. Päästöt kuitenkin vähenevät reippaasti.

Samalla järjestelmä tuottaa myös säästöä yhteiskunnalle, joka näkyy kuluttajien kukkarossa. Tämäkään ei silti johda kulutuksen kasvuun, koska kyse on rahoista, jotka ovat säästyneet muusta kulutuksesta.

Asiaa ei kannatakaan ajatella rahan siirtämisenä kuluttajien taskuun. Se, että rahaa tipahtaa kuluttajien taskuun on vain toinen puoli hiiliosingosta. Täytyy myös muistaa mistä tuo raha on peräisin – suuripäästöisten tuotteiden kasvaneista hinnoista. Tämä yhdistelmä on se, joka varmistaa, että järjestelmä on reilu ja tehokas, eikä se lisää ylikulutusta vaan nimenomaan vähentää sitä.

Mahdollisesti kyllä – ainakin osittain. Mieluusti näkisimme hiilimaksujen tuoton menevän osittain investointeihin, joilla nopeutetaan päästövähennysten toteutumista. Kokonaan näin tuskin voidaan tehdä, koska se koettaisiin epäreiluksi pieni- ja keskituloisia kohtaan.

Pohdittaessa miten hiilimaksujen tuotot käytetään, on tärkeä huomioida miten tämä vaikuttaa hiilimaksun hyväksyttävyyteen eli miten kansa ja äänestäjät suhtautuvat asiaan. Mikäli hyväksyttävyys on suuri, voidaan hiilimaksu nostaa riittävän korkeaksi, jolloin se vähentää tehokkaasti päästöjä. Mikäli hyväksyttävyys on liian pieni, jää myös hiilimaksun suuruus riittämättömäksi. Kyse on siis kahden erilaisen hyödyn tasapainottamisesta.

Alla olevien kyselytutkimusten valossa hiilimaksun tuottojen käyttäminen ympäristönsuojeluun saattaa nauttia jopa suurempaa kannatusta kuin rahojen palauttaminen kansalaisille.

Nature: How to win public support for a global carbon tax
https://www.nature.com/articles/d41586-019-00124-x

EPIC: Is the Public Willing to Pay to Help Fix Climate Change?
http://www.apnorc.org/projects/Documents/EPIC%20fact%20sheet_v4_DTP.pdf

Kenties siis Euroopassa todellakin kannattaa jakaa osa hiilimaksun tuotoista kehityshankkeisiin. Tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista tehdä asiasta päätöstä. Tarvitsemme huomattavasti lisää tutkimustietoa, jotta pystymme arvioimaan miten Eurooppalaisen hiiliosingon yhteydessä tuotot kannattaa jakaa: täysimääräisinä kansalaisille vai osa kansalaisille ja osa kehityshankkeisiin.

Jo nyt on kuitenkin selvää, että merkittävä osa rahoista on palautettava kansalaisille osinkona. Tästä asiasta on kaksi varoittavaa esimerkkiä: Ranskan keltaliivit sekä Australian hiilivero.

Keltaliivien tapauksessa vastahankaisuus liittyi nimenomaan siihen, että polttoaineveron koettiin kohtelevan huonosti pienituloisia. Australiassa taas kansalaiset eivät aivan hahmottaneet miten he itse hyötyvät hiiliverosta, koska rahoja ei palautettu suoraan osinkona vaan käytettiin osittain päästövähennyshankkeisiin ja osittain pienentämään tuloveroja.

Vaikka pienentämällä tuloveroja voidaan saavuttaa täsmälleen sama vaikutus kuin jakamalla tuotot hiiliosinkona, koetaan omalle tilille tuleva hiiliosinko merkittävämmäksi. Tämä johtuu siitä, että on paljon vaikeampi hahmottaa tuloveron pienenemistä kuin nähdä miten vastaava rahamäärä kilahtaa omalle pankkitilille.

Jotta hiilimaksu ja -osinko toimii, on ensiarvoisen tärkeää, että järjestelmä nauttii kansalaisten tukea. Vain tässä tilanteessa hiilimaksu voidaan nostaa riittävän korkeaksi, jotta se edistää tehokkaasti päästövähennyksiä. Kannattaako tuotot jakaa lyhentämättöminä kansalaisille vai osittain osinkona ja osittain päästövähennyshankkeisiin jää nähtäväksi.

Sitten on olemassa vielä kolmas vaihtoehto: tuottojen käyttäminen osittain kansainvälisen ilmastorahaston kartuttamiseen. Ilmastorahaston avulla voidaan tukea kehittyvien maiden siirtymistä hiilipäästöjen hinnoittelun piiriin. Yhdysvalloissa tällaiseen rahoitukseen suhtaudutaan ynseästi. Eurooppalaisen hiiliosingon yhteydessä voimme kuitenkin aivan itse valita mihin hiilimaksun tuotot käytetään ja ilmastorahaston kartuttaminen on aivan varteenotettava vaihtoehto sekin.

Kun kansalaisaloite etenee, tulee Euroopan komissio selvittämään miten hiiliosingon tuotot kannattaa Euroopassa jakaa.

Hankkeen ehdotus on, että hiilimaksujen tuotot jaettaisiin aluksi lyhentämättöminä takaisin kansalaisille. Näin kansalaiset ja yritykset pääsevät näkemään ettei hiiliosinko ei kurjista heidän elämäänsä. Tai kenties Euroopan komissio tulee suosittelemaan tuottojen käyttämistä alusta lähtien osittain päästövähennyshankkeisiin tai ilmastorahaston kartuttamiseen. Mikäli tämä nauttii kansan suosiota, tämä järjestely sopii meille oikein hyvin!

Hiilimaksu tulee vaikuttamaan myös rikkaiden aiheuttamiin päästöihin. Kun kaupassa myytävät tuotteet ovat nykyistä vähäpäästöisempiä, vähenevät myös rikkaiden ostoksista syntyvät päästöt.

Hiilimaksu ei ole mitään anekauppaa, eikä se anna synninpäästöä aiheuttamistasi päästöistä. Järjestelmän tarkoitus on antaa kuluttajille mahdollisuus valita vähäpäästöisempiä tuotteita ja säästää samalla rahaa.

Mikäli rikas ihminen haluaa edelleen ostaa suuripäästöisiä tuotteita, hän voi sen tehdä. Mutta niinhän rikkaat voivat tehdä nytkin. Nykytilanteeseen verrattuna tilanne olisi ainoastaan parempi. Ainakin suuripäästöisen tuotteen ostaja tulisi samalla maksaneeksi hiilimaksun, joka edistää vähäpäästöisten tuotteiden tuotekehitystä [katso yllä kysymys "Mitä järkeä on kerätä rahaa, jos se vain annetaan heti takaisin?"] .

Voit esittää kysymyksesi Hiiliosinko-kampanjan Facebook-sivulla: https://fb.me/hiiliosinko

Tai lähetä kysymyksesi sähköpostilla info@hiiliosinko.fi

​