PUHTAIN ASEIN! -kansalaisaloite

Kansalaisaloite on nyt allekirjoitettavissa Kansalaisaloite.fi -palvelussa!

Puhtain asein! -kansalaisaloitteen sisältö ja tarkoitus

Puhtain asein! –kansalaisaloite on Ilmastorintaman käynnistämä hanke, jonka tarkoitus on saada asehankintoihin käytetyt rahat palvelemaan asevarustelun lisäksi myös ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Aloite ei ota kantaa asekauppojen eettisyyteen tai tarpeellisuuteen sinänsä, eikä se
ota kantaa hankittavien asejärjestelmien hintaan, määrään tai laatuun.

Ilmastonmuutos seurausilmiöineen aiheuttaa maailmanlaajuisesti epävakautta ja konflikteja. Ne puolestaan taas lisäävät aseiden kysyntää. Aseteollisuudella ei siten itsellään ole kannustinta toimia ilmastovastuullisesti. Puhtain asein! –kansalaisaloite pyrkii varmistamaan, että asekauppaa käytäisiin vain sellaisten valtioiden kanssa, jotka ovat sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan ja jotka ovat asettaneet aseteollisuudelleen
kansainvälisesti hyväksytyt ilmastonormit.

Aloitteella ei pyritä suosimaan tai hylkimään minkään valtion aseteollisuutta. Aloitteella pyritään varmistamaan, etteivät valtiot laiminlyö ilmastovelvoitteitaan hankkiakseen kilpailuetua omalle aseteollisuudelleen. Allekirjoittamalla Puhtain asein! -aloitteen
voit ilmaista, etteivät valtiot voi irtisanoutua ilmastovastuusta ilman seurauksia.


Aloitteen ajankohtainen tausta on Suomen puolustusvoimien tulevissa hävittäjäkaupoissa sekä USA:n nykyhallinnon irtisanoutumisessa Pariisin ilmastosopimuksesta. Aloite ei kuitenkaan suoraan ota kantaa siihen, mistä Suomen puolustusvoimien aseet tulisi hankkia. Aloite lähtee siitä, että kaikkien hävittäjiä ja muita asejärjestelmiä Suomen puolustusvoimille tarjoavien valtioiden sekä niiden aseteollisuuden tulee osoittaa ilmastovastuullisuutta sitoutumalla Pariisin ilmastosopimukseen ja sen tavoitteisiin.

Suomen puolustusvoimien hävittäjähankinnat on rahalliselta arvoltaan
merkittävä asekauppa kansainvälisessäkin mitassa. Puhtain asein! –kansalaisaloitteen edellyttämä lainsäädäntö antaisi Suomelle tehokkaan keinon kannustaa ilmastovastuuseen niitäkin valtioita, jotka epäröivät tehdä omaa osuuttaan ilmastonmuutoksen
vastaisessa kamppailussa.

Puhtain asein! -kansalaisaloitteen edellyttämässä lainsäädännössä lähdetään siitä, että valtioiden sitoutumista ilmastovastuuseen mittaa valtioiden oma ilmoitus sitoutumisesta Pariisin ilmastosopimukseen ja sen tavoitteisiin. Aloitteen valtioille asettama velvoite on kohtuullinen, rajallinen ja helposti toteutettavissa. Sen asiallinen ja symbolinen merkitys sekä ilmastovaikutus on kuitenkin suuri. Aloitteen vaikuttavuus kohdistuu Suomen rajojen ulkopuolelle maihin, jotka tulisi saada tekemän osuutensa päästöjen vähentämisessä. Suomen kansalaisille aloitteen edellyttämä lainsäädäntö ei aiheuta lisäkustannuksia eikä velvoitteita tai elämäntapamuutoksia.

Kansalaisaloitteen teksti


Allekirjoita kansalaisaloite täällä:


Kutsu ystäväsi allekirjoittamaan aloite!

Puhtain asein! -facebook-sivu löytyy täältä: https://fb.me/puhtainasein

Copyright 2019 – Ilmastorintama